lauantaina, maaliskuuta 11, 2006

On ollut taas pitkä tauko blogin päivityksen kannalta, noin viikko kenties. Pitemmittä puheitta asiaan. Maanantaina aloitin viikkoni rahanteolla, eli matka GDilla ja takaisin toistui koko päivän ajan, kunnes sain Cb90 ja lesosin siitä Pk990:lle, joka kertoikin että on saamassa 99 hitit, menin paikan päälle katsomaan, minne tuli myös Migeman, OMb, Vader ja Zap. Näiden Gratzittelujen jälkeen päätin ostaa Torag Fullit, ilman Hammereita tietty. Ostin ne, olin iloinen, ja kaikki oli järjestyksessä. Mutta seuraavana päivänä muistin, että nämähän menevät rikki aina 15 tunnin Combatin jälkeen, ja maksavat aina 330k. Tämä tuntui hieman huonolta jutulta, kun olin nyt aikalailla rahaton, GD lahtaus kamatkin oli väliaikaisesti myyty. Siispä myin Toragit, ja ostin vanhat kamat takaisin. Niillä kuitenkin oli liian tylsää, ja ostin Toragit jälleen kerran. Siinä sitten tapahtui sellainen lopullinen päätös, että myyn nämä nyt lopullisesti, ja seuraavat Barrowsit jotka ostan ovat joko Dharokit tai Guthanit. Vanhat kamat tuntuivatkin yhtäkkiä taas hyviltä, ja aloitin GD lahtauksenkin taas iloisin mielin. Ostin D Legsit, Obby Shieldin ja Rune Bootsit seuraavana päivänä, koska olin myynyt nuo kaikki saadakseni aikoinaan Toragit. Tässähän menee aivan sekaisin jo, että mitä olen myynyt ja mitä ostanut. No jokatapauksessa, nyt on siis D med, Abyssal Whip, D Legs, Rune Plate, Obby Shield, Obby Cape, Rune Boots, Red Gloves, Glory, sekä Wealth. Suunnilleen 7 millin kamat varmaankin. Täytyy toivoa etten tule scämmätyksi, vaikka tuohan on vielä ihan nyyppä summa. Ja siirrymmekin tästä viikonloppuun, tai siis Perjantaihin, joka on kuin osa viikonloppua, ainakin 14:30:n jälkeen, koska eräs tuskallinen/vähemmän tuskallinen asia loppuu joka arkipäivä silloin. Tänään siis, niihin aikoihin loggaan Runeen, mutta mitä ihmettä? Kone lagii aivan hulluna, ihmettelen sitä monille listalleni joutuneille, teen muutaman kerran virusscannin, käynnistän koneen uudelleen, lyön nyrkkini pöytään, jne. Pian, aivan kuin itsellään kone alkaa toimimaan, mutta noin 2 tuntia meni lagin vuoksi hukkaan. Siinä ajassa sain mahtavat 16 D hideä ja bonea kasaan, koska metsästin niitä vaikka lagitti. Myöhemmin päivästä sain kasaan sen verran, että kykenin ostamaan 5k Willoweita Deathravenilta, Obby Shieldin Knightilta ja Rune Bootsit random nobolta. Nyt alkoi sitten totalin ja qp:n kasvatus, eli totali pitäisi tänään saada 1100:aan. Aloitan Fletchingillä, saan sen 60-62, kunnes kyllästyn. Sitten menen Ardougneen, naurettava Thieving levuni 31 kasvaa 36:een, ja Firemaking kasvaa 49-50:een. Sitten kalastan ja kokkaan vähän lobuja, saaden Fishing ja Cooking levun. Vielä yksi levu tarvitaan, ja sen otin Fletchingistä, joka on nyt siis 63. Sain 1100 totalin, ja Cb on 90. Ei mikään paras suhde niiden välillä, mutta ei tämä tähän vielä lopu, Combattiani en kasvata, ellei se sitten nouse Slayerissä tai rahanhankinnassa Dragoneilla. Huomenna siis Fletchingiä, Slayeria ja rahanhankintaa, nyt öitä!