torstaina, maaliskuuta 23, 2006


Siitä onkin taas kauan. Melkein kaksi viikkoa, kun kirjoitin viimeksi blogiini. Kehitykseni ja tekemiseni on Runen kannalta muuttunut radikaalisti. Muunmuassa kotikaupunkini Edgeville vaihtui Varrockiksi, ja niin oudolta kuin se kuulostaakin, tuttu ja turvallinen Wilderness vaihtui Barrowsin kumpuihin, Morytanian perälle. Sieltä alkoikin Lauantaina melkein kaksi viikkoa sitten minun rikastumiseni Runessa. Kävin pari kertaa, ja jälkimmäisellä tuli Guthans Helm, arvoltaan pyöreät ja kauniit 3M gp. Tuona yönä uskollisesta Dragonin lahtaajasta muuttui Barrows munkittaja, ja Green Dragonit saivat jäädä ainakin rahanteon kannalta ikiajoiksi pois laskuistani. Kenties joskus niitä vielä lahtaan, kun Prayeriä ja Kräftinkiä alan kasvatella nyyppärajojen ulkopuolelle. Sunnuntaina, Lauantain jälkeen munkitin Barrowsilta Dharoks Greataxen, arvoltaan noin 1.65M gp. Iloisena aloitinkin sitten uuden viikon, ja huomasin omaavani tarvittavat rahat Full Dharokkeihin. Päätin kuitenkin ostaa lisää Prayer Pottuja sekä Runeja Barrowsin varalle, mutta kun Maanantai koitti, Barrows olikin kääntynyt minua vastaan. Ei tullut yhtikäs mitään silloin. Tiistai korvasikin tuon, antamalla minulle Barrowsissa kaksi Guthans Helmiä peräkkäin. Nyt oli aika ostaa Dharokit. Niihin paloi kylmänä 5M, ja 1.9M jäi vielä käsiin. Menin TzHaariin äkkiä koittamaan max hitteja, ihan vain ohimennen. Kone päätti alkaa lagittamaan kun minulla oli noin 35-40 hipaa, siihen sitten kaaduin, menettäen yllätäen invaani jäänet 1.9M cash, sekä päälläni olleet Dharoks Helmin, Obby Capen, Rune Bootsit + Gloryn ja Wealthin. Siinä sitä sitten kirottiin Lumbyssä, kun Recruitment Driveäkään en ole vielä jaksanut tehdä. Alkoi taas armoton Barrows, ja Dharok unelmani jäivät taakse. Elämä jopa Runessa voi olla petollista silloin tällöin. Tästä painuin siis taas Barrowsiin, mistä Keskiviikkona munkitinkin Veracs Brassardin (2.2M). Myöhempinä päivinä sain vain jotain pikkumunkkeja, ja rahani vain menivät hukkaan kun ostin lisää ja lisää Barrowsiin tarvittavia Prayer Pottuja sekä Runeja. Sunnuntaina päätin ostaa kyseisiä esineitä oikein kunnolla, ja keskittyä nyt vain Barrowsiin. Uusi, eli nykyinen viikko alkoi.

Maanantaina, heti aamulla menin Barrowsiin. Sieltä tuli ihanaksi yllätykseksi Flail (1.1M), jonka turvin päätin alkaa uskomaan taas munkitukseen. Päivällä tuli vielä Torags Helm (400k) ja illalla Ahrims Hood (500k). Tiistai aamuna sain sieltä sitten taas Torags Platen (1.4M) ja Veracs Brassardin (2.2M). Päivällä sitten vielä Guthans Plateskirt (1M). Näillä eväilläni + varakäteiselläni (2.5M) sain jo reippaasti uudet Dharokit, ja käteistäkin jäi vielä yli 3M. Menin TzHaariin kehittelemään siis Strenaa. Kaikki oli taas kerrankin hyvin, joten mielessäni kävi ajatus, että nyt voisi ruveta Totalia kehittämään kun Combattikin on jo minulla tällä hetkellä 92. Questejenkin aika olisi, mutta ensin kehitys, sitten Questit. Aloitin kehittelyn Cookingilla, nostaen sen 64-70. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, mutta rahaa paloi raakoihin ylihinnoitettuihin lobstereihin hieman. Tosin saahan siitäkin osan takaisin, jos myy kokatut lobsterit, ellei itse tarvitse niitä niin hirveästi. Tästä jatkoin Thievingin parissa, mikä olisi nyt tarkoitus saada Desert Treasure kuntoon, eli 53:een. Kahden päivän hetkellisellä Thievingillä sain sen 36-45k välillä tehden muutakin, esim. Fletchingiä, Firemakingia ja Herblorea. Tänään, eli Torstaina ostin 2k Coalia ja Ironia, aikeissani tehdä 4k Cannonballeja. Siinä kasvaisi sitten Smithing, joka on todella heikossa kunnossa näillä hetkillä. Tarkoituksenani on nyt siis saada Statsini jonkinlaiseen tasa-arvoon, eikä niin kuin nyt että Mage on 74 ja Runekräftinki 27... Niinkuin ne ovatkin, kun tuo Mage nousi Barrowsissa ja Rc on jäänyt ulkopuolelle, 20h putkeni jälkeen siihen Statsiin en ole koskenutkaan. Tähän tarvitsen paljon aikaa siis, Cb100, Statsien tasa-arvo, Legendsin ja DT:n teko, sun muuta.

...Jätän Blogini päivittelyn, kunnes kesäloma koittaa. Kiitos kaikille sitä lukeneille, toivottavasti siitä on ollut edes jonkinmoista iloa, onhan siinä sentään melkein koko aikani Runessa tähän saakka. Niin, 10 viikossa noin Cb92, Total 1150 ja Qp73, n0-l1f3 minä olenkin. Kesällä sitten vasta tiedätte, että täytinkö tavoitteeni, vai menikö kenties vähän yli. Omg, Kesä tulee! Silloin sitten. Farewell, kesällä näemme uudelleen.

Moors.