sunnuntai, kesäkuuta 18, 2006

Tässä muutama päivä sitten alkoi herätä kyllästystä Runea kohtaan. Kehittelin vain purea ja kävin PKlla, muuta en oikeastaan paljoa tehnyt. Tuli mainillakin kyllä Construction 50, Prayer 60 ja pari Str leveliä otettua. Eilen kuitenkin päätin, tai pikemminkin tajusin etten tee Dragon Chainilla ja Legseillä yhtään mitään. Myin siis ne, hinnat oli uuden skillin, Constructionin jäljiltä näköjään palanneet hieman entiseen suuntaansa, D Legsit olivat jo 2.4M ja Chain melkein 20M. Kun nämä olin myynyt, ostin 115 levuselta tyypiltä Guthanit, joka käski pitää hauskaa. Aloitin Slayer 85:n treenimisen, vaikka kaikki sanovatkin että ei enää kannattaisi. Mutta koitetaan nyt kuitenkin, jos 10.8M Cash siihen riittäisi. Sain hyviä taskeja, muunmuassa Black Demoneja ja Dagannotheja, joita tapoin Cannonin turvin. Kallista ja nopeaa, pitää kyllä jossain vaiheessa lopettaa Kanuunan käyttö, jos meinaan saada rahat riittämään. Guthanitkin ownaa yksin ihan hyvin, aikaa vain kuluu enempi. Itse pystyn onneksi kalastamaan ainakin Sharkkini, joten ruuasta ei tarvitse huolehtian, saahan siinä kalastellessa ja kokkaillessa expaakin. Tänään alkoi kuitenkin tulla huonoja taskeja kerta toisensa jälkeen, mutta sitä se varmaan on. Tällä hetkellä munkitan Jellyiltä Rune Largeja (h), jopa 3 tullut jo noin 100 Jellyn jälkeen. Siihen ne taisivat sitten pysähtyäkin kyllä, Runekamalla munkitus unelmani kaatuu silmieni eteen, aargh. Nyt kun selvisi, että Whipitkin ovat palaamassa kohti 3M hintaa, niin olen varma siitä, että taitaa koko kesä vähintään mennä Slayeria kehitellessä. Onhan se ihan hyvää expaakin, kunhan vain tulee kohtuullisia/hyviä taskeja. Nyt kone rupesi lataamaan tyhjästä, ja huomaan, että se tekee automaattisen päivityksen 5 minuutin päästä, ja sammuttaa koneen. On siis viisainta jättää tämä tähän, lisää taas parin päivän päästä, tai jopa huomenna. Moors.